Kehitysvammaisella henkilöllä saattaa olla vaikeaa oppia uusia asioita tai soveltaa opittuja taitoja arjessa. Kehitysvamman lisäksi henkilöllä saattaa olla muitakin diagnooseja kuten esimerkiksi autismi, ADHD, epilepsia tai masennus.
Toimintaterapialla pyritään parantamaan kehitysvammaisten henkilöiden osallisuutta yhteiskunnassa ja luomaan heille mahdollisuuksia osallistua tavallisiin arjen toimintoihin. Toimintaterapeutin asiantuntemusta tarvitaan esimerkiksi ratkomaan rakennetun ympäristön asettamia haasteita ja harjoittelemaan yhdessä päivittäisiä toimia, kuten itsestään huolehtimista ja vapaa-ajan toimia.
Jokainen ihminen on omanlaisensa ja siten myös tarvittavat tukitoimet, ja toimintaterapian sisällöt eri yksilöiden kohdalla saattavat poiketa huomattavasti toisistaan, vaikka diagnoosi olisikin sama. Jokaisella kehitysvammaisella henkilöllä on myös omat vahvuutensa, joita kannattaa aina pyrkiä huomioimaan kuntoutuksen suunnittelussa. Kehitysvammaisen henkilön itsensä lisäksi perheellä ja muilla lähihenkilöillä on tärkeä rooli kuntoutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.
Toimintaterapian keskiössä kehitysvammaisen henkilön kohdalla voivat olla mm. Seuraavat osa-alueet:
Oletko huolissasi omasta tai läheisesi toimintakyvystä? Ota yhteyttä asiakaspalveluumme, niin etsitään yhdessä juuri teille sopiva toimintaterapeutti.
Lisää tietoa kehitysvammasta löydät Kehitysvammaliiton sivuilta.