Asiakaspalvelu ma-to 9-18 & pe 9-16
Terapiatalo Noste
Asiakaspalvelu ma-to 9-17 & pe 9-16
asiakaspalvelu (at) toimintaterapianoste.fi

Muistisairaudet

Toimintaterapia tukee muistisairaiden arjen toimintoja, muistin aktivointia ja itsenäisyyden säilyttämistä.

Muistisairauden puhkeamista voi olla hankala huomata, sillä oireet alkavat vähitellen ja muistuttavat yleensä tavallisia vanhenemiseen liittyviä muutoksia. Oireet myös vaihtelevat riippuen siitä, mikä muistisairaus on kyseessä. Yleisin muistisairaus Alzheimer saattaa näkyä puheentuottamisen vaikeutena tai lähimuistin heikkenemisenä, jolloin tärkeät päivämäärät ja nimet unohtuvat. Henkilön saattaa olla hankala hahmottaa aikaa ja paikkaa ja myös persoonallisuus voi muuttua. Joissain muistisairauksissa saattaa esiintyä myös sellaisia oireita, kuten kaatuilua ja kävelyvaikeuksia, joita ei heti mieltäisi muistisairauteen kuuluviksi. Jos epäilys muistisairaudesta herää, tulee hakeutua lääkärin tutkimuksiin.

Toimintaterapialla ja muulla kuntoutuksella voidaan helpottaa muistisairaiden ja heidän läheistensä arkea monin eri tavoin. Kuntoutuksella ei voida pysäyttää muistisairauden etenemistä, mutta sillä voidaan pyrkiä pienentämään haittavaikutuksia ja pitää sairastuneen mieli virkeänä.

Toimintaterapian keinoja muistisairaan kuntoutuksessa voivat olla: 

  • Uusien toimintamallien ja apuvälineiden käytön opettelu: Toimintaterapeutti opastaa asiakasta siinä, miten kalenteria, erilaisia hälyttimiä tai apuvälineitä voidaan käyttää muistin tukena. Toimintaterapiassa pyritään löytämään arkeen uusia rutiineja ja toimintatapoja, joilla voidaan minimoida muistivaikeuksien vaikutuksia tavallisessa elämässä.
  • Ympäristön muokkaaminen: Toimintaterapeutti voi kartoittaa kotiympäristön ja suositella erilaisia muutoksia, joilla ympäristöstä saadaan aikaisempaa turvallisempi. Tällaisia muutoksia voivat olla esimerkiksi tukikahvojen lisääminen kylpyhuoneeseen tai mattojen poistaminen ja liukuesteiden asentaminen kompastumisen välttämiseksi.
  • Lähipiirin neuvonta: Muistisairaus vaikuttaa väistämättä myös sairastuneen lähipiiriin. Jotta läheisen asuminen kotona olisi mahdollista, on usein myös samassa kotitaloudessa asuvien omaisten opeteltava uusia toimintatapoja. Toimintaterapeutin ohjaus voi olla korvaamaton apu mm. Uusien arkirutiinien haltuunotossa.
  • Itsenäisyyden tukeminen: Muistisairaan kykyä selviytyä tutuista arkisista toiminnoista kuten pukeutumisesta voidaan parantaa esim. Pilkkomalla tekeminen pienempiin osiin. Myös harjoittelulla ja apuvälineillä voidaan tukea itsenäisyyttä.
  • Kognitiivinen kuntoutus: Erilaisilla peleillä ja sanaristikoilla voidaan pyrkiä virkistämään muistia ja arjessa tarvittavia kognitiivisia kykyjä. Fyysisten harjoitteiden avulla taas voidaan vaikuttaa lihaskuntoon, tasapainoon ja liikkuvuuteen.

Oletko huolissasi omasta tai läheisesi toimintakyvystä? Ota yhteyttä Nosteen asiakaspalveluun, niin etsitään yhdessä juuri teille sopiva toimintaterapeutti.

Lisää tietoa muistisairauksista löydät Muistiliiton sivuilta. 

Ota yhteyttä asiakaspalveluun

Asiakaspalvelumme on avoinna ma-to klo 9-17 ja pe klo 9-16. Voit ottaa meihin yhteyttä puhelimitse, yhteydenottolomakkeella, s-postitse tai chatissa.