Haluamme tarjota Suomen parhaan työpaikan toimintaterapeutille
Toimintaterapia Noste on toimintaterapiaan erikoistunut toimija osana Terapiatalo Nosteen terapiayhteisöä. Toimintaterapia Nosteen toimipisteitä löytyy 12 paikkakunnalta ja ammattilaisten joukkomme muodostuu yli 60:stä ammattitaitoisesta ja lämminhenkisestä toimintaterapeutista ympäri Suomen. Toimintaterapia Nosteen ydintavoitteena on laadukkaan toimintaterapian tarjoaminen ja sen kehittäminen niin Nosteella, kuin valtakunnallisestikin. Rakennamme yrityskulttuuria, jossa ihminen on keskiössä ja jossa työskennellään ihmisen kokoisissa tiimeissä.
Videolla toimintaterapeuttimme Heikki Hakala kertoo mikä muuttui, kun aloitti työskentelemään Toimintaterapia Nosteella.
Jokainen terapeutti on omanlaisensa ja yhteisössämme on tilaa jokaiselle omana itsenään. Meille on tärkeää, että terapeuttimme työ sekä vapaa-aika ovat tasapainossa. Tätä helpottaaksemme terapeuteillamme on täysi vapaus suunnitella omat kalenterit sekä työajat. Myös jokaisen oma elämäntilanne vaikuttaa siihen, kuinka monta asiakasta on sopiva määrä. Meillä Nosteella ymmärretään tämä. Siksi saat päättää joustavasti oman asiakasmääräsi.
Erikoistuminen tiettyihin asiakasryhmiin tukee terapeutin ammatillista kehittymistä ja mahdollistaa asiakkaille hyvää hoitoa. Siksi meillä terapeutti saa valita oman asiakaskuntansa.
Noste pyrkii jokaiselle terapeutille etsimään mielenkiintoisia asiakkaita – tietysti niissä rajoissa mitä asiakkaita on tarjolla.
Vain toimintaterapeutti voit tietää millaista toimintaterapeutin arki on. Siksi Nosteella tarjoamme sinulle ammatillista tukea toiselta toimintaterapeutilta. Meillä on muodostettuna monimuotoista tukea viikottaisen sparraushetken, mentoroinnin sekä työnohjauksen avulla.
Nosteen tukitiimissä toki toimii niin toimintaterapeutti- kuin muunkin terapia-alan taustan omaavia ihmisiä, mutta olemme varmistaneet, että jokainen toimintaterapeutti saa varmasti tukea oman ammattikunnan edustajalta.
Toimintaterapia meillä tarkoittaa asiakaslähtöisyyttä ja sitä, että työ on merkityksellistä terapeutin näkökulmasta. Siksi meidän terapeuttimme saavat käyttää aikansa asiakkaiden terapiaan. Tämä tarkoittaa sitä, että päivässä ei ole turhia palavereita eikä sinun tarvitse hoitaa turhaa byrokratiaa. Huolehdimme kuitenkin yhteisöllisyydestä erilaisin yhteisin palaverein, mutta siten etteivät ne täytä kalenteriasi. Meille myös matala hierarkisuus on tärkeä arvo, joka tarkoittaa sitä että olemme helposti tavoitettavissa ja prosesseja saadaan muokattua toimivammiksi nopeasti.
Katso videolta, mitä toimintaterapeuttimme Katja Saarinen kertoo työskentelystä Toimintaterapia Nosteella.
Työ Nosteella on innostavaa ja itsenäistä, mutta tukea on aina tarjolla, kun apua tarvitsee ☺ Kollegat ympäri Suomea on hieno voimavara ja työnohjaus best
Vapaus ja vastuu kulkevat käsikädessä. Itsenäinen työote sopii minulle ja saan luoda työn käytännön kautta asiakaslähtöisesti.
Saa vaikuttaa omaan asiakaskuntaan ja hyödyntää oman ammatillisen osaamisensa ja keskittyä terapian tekoon.
Helsinki
Pohjanmaa
Etelä-Savo
Satakunta
Harjoittelupaikat: Ei avoimia harjoittelupaikkoja tällä hetkellä. Voit kuitenkin aina laittaa hakemuksen, johon saat henkilökohtaisen vastuksen
Laita viestiä. Katsotaan voisiko Toimintaterapia Noste olla uusi työpaikkasi.
045 7839 1038
laura.helansuo @ toimintaterapianoste.fi
Tule mukaan työyhteisöön, jossa toimintaterapeutti voi oikeasti hyvin!