Laura Hänninen
Toimintaterapeutti, AMK
Olen työskennellyt toimintaterapeuttina (AMK) vuodesta 2014 lähtien. Työurani on painottunut lasten ja nuorten kanssa työskentelyyn lastensuojelussa sekä perusterveydenhuollossa. Lisäksi olen tehnyt töitä neurologista kuntoutusta tarvitsevien aikuisten kanssa. Nosteella työskentelen pääasiassa lapsiasiakkaiden parissa, mutta myös nuorten sekä nuorten aikuisten kanssa. Työskentelen Vantaalla ja lähialueilla, kuten Helsinki, Kerava, Tuusula ja Järvenpää. Tarjoan kuntoutusta Kelan vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena.
Terapiassa tärkeintä on suhteen luominen. Ilman ymmärrystä ja toimivaa vuorovaikutusta kuntoutuminen ei pääse mahdollistumaan. Uusien toimintatapojen, asioiden muuttaminen ja muuttuminen sekä kuntoutuminen vaativat pitkäjänteisyyttä ja aikaa sopeutua. Siksi terapian toteutuminen pääosin asiakkaan omissa arkiympäristöissä sekä ymmärryksen ja tiedon jakaminen lähiympäristössä toimivien ihmisten kesken on tärkeää.
Olen työskennellyt sekä neurologisten, psykiatristen että neuropsykiatristen arjen haasteiden parissa. Minulla on vahva osaaminen sensomotoriikan, aisti- ja itsesäätelyn sekä toiminnanohjauksen kehittymisestä sekä tukemisesta. Lisäksi olen perehtynyt työssäni arjen kuormittavien ja tyynnyttävien tekijöiden tunnistamiseen ja niiden kautta keinojen löytymiseen arkeen.
Keskeisimmät lisäkoulutukset:
* Tenavat tasapainoon, 2019
* MAP- Miller Assessement for Preschoolers, 2019
* Toiminnanohjaus toimintaterapiassa, 2020
* Aistisäätelyongelmat ja niiden arviointi SPM ja SPM-P mittaria käyttäen, 2021
* M-FunPS lasten suoriutumisen ja osallistumisen arviointimenetelmä, 2021
* Tehoa nepsykuntoutukseen: työkalu vanhempainohjaukseen, 2024






